keskiviikko 24. syyskuuta 2008

SUURIA AJATUKSIA: OLDENBURG/SAKSA, 11.-15.9.2008


Oldenburgin elokuvafestivaalin kotisivut

Bremenin kupeessa on vauras saksalainen kaupunki Oldenburg. Ei nyt ihan pieni, mutta melko pieni festivaalikaupungiksi kuitenkin. Asukkaita on n. 160 000. Siellä järjestetään nyt jo 15. elokuvafestivaalit. Festivaalijohtajana on alusta asti toiminut sympaattinen ja persoonallinen Torsten Neumann. Itse asiassa tutustuin häneen jo
kymmenen vuotta sitten New Yorkissa, missä tapasimme yhteisen elokuvaohjaajatutun luona. Torsten kokkaili silloin tuntikaupalla saksalaista perinneruokaa, joka sinnikkäästä ja pieteetillä tehdystä työstä huolimatta oli yhtä arkista ja tylsää kun saksalainen bratwursti. Kutsu kävi nyt Oldenburgiin ensimmäistä kertaa ja osasin odottaa festivaalilta enemmän kun Torstenin kokkaustaidoilta.



Festivaalijohtaja Torsten Neumann mietteliäänä

Oldenburgin elokuvafestivaali käyttää elokuvalehti Varietyn slogania mainostaessaan itseään: ”Euroopan Sundance-festivaali”. Festivaali onkin sympaattinen, perhehenkinen tapahtuma, jonne useat festivaalivieraat saapuvat aina uudestaan – kuin vuosittaiseen perhetapaamiseen. Festivaali keskittyy lähinnä independent fiktio-elokuviin. Tällä kertaa mukana on viisi dokkaria, joista Pyhän kirjan varjo on yksi. Festari on myös Saksan enskarimme, mikä tekee tilanteesta mielenkiintoisen. Varsinkin kun elokuvassa on vahva panos saksalaisten yritysten kautta.

Oldenburg on esimerkillisesti panostanut festivaalivieraiden kaitsemiseen ja viihdyttämiseen. On festivaaleja, joissa vieras on kuin yksinäinen susi harhailemassa elokuvateatterin, hotellin ja paikallisen baarin Bermudan kolmiossa, yrittäen etsiä mahdollisia lajitovereitaan. Mutta Oldenburg toimii päinvastoin. Vieraita kuljetetaan paikasta toiseen festivaalin yhden pääsponsorin eli Audin autoilla, juhlia ja kekkereitä on joka ilta kuten myös lounas- ja illallistapaamisia. Torstenille on selvästi tärkeää saada vieraat ja festivaaliyleisö viihtymään, joten viini virtaa ja bileet jatkuvat aamuun, joka vaikeuttaa pääsemistä seuraavan päivän rytmiin… huh.

Dokumenttielokuvanäytösten markkinointi ja salisijoittelu ei ole ihan huippua fiktioihin verrattuna, vaan enemmänkin varovaista, varman päälle pelaamista. Pienestä yleisöstä huolimatta leffamme molemmissa näytöksissä syntyy elokuvaesitysten jälkeen mielenkiintoiset keskustelut yleisön kanssa. Kukaan ei ilmoittaudu eikä paljastu Siemensin, DaimlerChryslerin tai Zeppelinin työntekijäksi, mutta perästä kuuluu eli saa nähdä virkistääkö elokuvan Saksa-visiitti saksalaisten firmojen propaganda-osastojen toimintaa.

Festivaali teki kunniaa kahdelle elokuvaohjaajalle tribuutin ja elämäntyöpalkinnon muodossa, James Tobackille ja Michael Wadleighille. Legendaarisen Woodstock-elokuvan ohjaaja Michael Wadleigh oli virkistävä poikkeus, ja olin otettu siitä että Oldenburg huomioi hänen uransa ja sitä kautta myös hänen merkittävän eri sukupolviin ulottuvan ”poliittis-hengellisen” vaikutuksen.

Michael Wadleigh Oscar-ehdolla olleen näyttelijä Seymour Casselin taputeltavana. Halonen miesten välissä

Michael kyllästyi aikoinaan Hollywoodin ”laskelmointiin”. Useat hänen poliittiset elokuvasuunnitelmansa kaatuivat loppumetreillä ja vuodet kuluivat. Menestyneen Woodstockin jälkeen hän pääsi ohjaamaan vain yhden pitkän Hollywood-fiktion, Albert Finneyn tähdittämän Wolfenin vuonna 1981. Lopulta Michael pakkasi laukkunsa perheensä kanssa ja vetäytyi Walesin maaseudulle. Siellä he pyörittävät maatilaa. Samalla hän on kehitellyt ja toteuttanut isoja koulutus- ja multimediahankkeita. Hankkeiden suunnitelmat ovat suuret ja ajatukset korkealla: ”jos haluaa muutosta pitää uskaltaa ajatella suuresti”. Suuresti, ainakin itsestään, ajattelevat myös jotkut festivaaleilla vierailevat amerikan maalta kotoisin olevat debytantti-näyttelijät. Kontakteja solmitaan, laseja kilistetään ja Hollywoodin punaisista matoista haaveillaan Oldenburgin punaisia mattoja mittailtaessa. Suuret ajatukset vaativat kylläkin myös usein syvyyttä ja sisältöä – jos asioiden kestävyyttä ja vaikuttavuutta tavoitellaan. Michaelilla niitä löytyy. Siksi kohtaaminen jäi positiivisesti mieleen. Myös Oldenburg ajattelee suuresti tai ”hillityn suuresti” pienessä sympaattisessa muodossaan.