IDFA-festivaalin kotisivut
SUURIN JA KAUNEIN
Olen varannut kahden päivän matkan Amsterdamiin, missä on käynnistynyt jälleen alamme merkittävin ja suurin festivaali, International Documentary Festival Amsterdam (IDFA). Ensimmäisen IDFA-yön vietän kuitenkin oslolaisessa lentokenttähotellissa. Kaukana Amsterdamin ja IDFA:n rennosta ja samalla kiireisestä tunnelmasta.
Helsinki-Vantaan lentokenttä lumimyrskyn kourissa
Lumimyrsky valtaa Suomen juuri kun koneemme pitäisi lähteä. Seuraa viivästymisiä, peruutuksia, koneen vaihto sekä uuden koneen ”lumen ja jään puhdistusoperaatio”. Lopulta seitsemän tunnin odotuksen jälkeen pääsemme lähtemään. Välilasku on Oslossa ja jatkoyhteydet Amsterdamiin ovat tältä illalta menneet. Niinpä kalsea, suoraan kuin Hohto-elokuvasta oleva lentokenttähotelli on ensimmäisen yön majapaikkani. Hotelli tuntuu ”elävän” jatkolennoilta myöhästyvistä matkustajista, joita riittää ainakin tänä iltana. Hotellin pitkiä käytäviä pitkin kävelee monenlaista orpoa tallaajaa ja yksittäisten matkustajien ohella ainakin pari ryhmää äänekkäitä eestiläisiä ja venäläisiä matkaajia on löytänyt tiensä myös tänne vuonojen maahan.
Harmittelen Amsterdamin peruuntuneita tapaamisia, mutta yritän käyttää odotusajan hyödyksi ja teen ison läjän rästissä olevia työtehtäviä: työtodistuksia, tarjouksia ja sopimusehdotuksia. Seuraavana aamuna matka vie lopulta Amsterdamiin.
Festivaalin tyylikäs pääteatteri Tuschinski
Aloitimme festivaalikierron Pyhän kirjan varjon kanssa täällä vuotta aikaisemmin. Maailman ensi-iltamme oli ylvään Tuschinskin elokuvateatterin pääsalissa. Teatteri on nyt toista kertaa IDFA:n päänäyttämönä. Ensi-ilta viikko oli hektinen: näytöksiä, haastatteluja, keskusteluohjelmia ja kysymys- ja vastaussessioita yleisön kanssa. Osa yleisöstä piti elokuvaamme mokumenttinä eli feikki-dokumenttinä (=niin uskomaton elokuvan tarinankulku on/oli monen katsojan mielestä) ja samalla kun saimme puhua Turkmenistanin ihmisoikeustilanteesta sekä yritysten moraaliongelmista, saimme todistella elokuvamme faktisuutta. Nyt kun vuosi on kulunut on elokuvakin ”todistautunut” dokumenttielokuvaksi ja keskustelujen painopistekin on onneksi siirtynyt enemmän ja enemmän oleellisimpiin asioihin. Mielenkiintoinen vuosi takana kerrassaan.
IDFA:n 2007 ensi-illassa Kevin sekä Farid ja Ruslan Tuhbatullin
Olen tällä erää tapaamassa täällä muutamia kollegoita ja rahoittajia. Puhumassa tulevista suunnitelmista ja mahdollisista yhteistyökuvioista. Amsterdam onkin oiva paikka siihen, koska täällä ovat lähes kaikki alamme ihmiset. Eri festivaalien edustajia tupsahtaa eteen siellä ja täällä. Lukuisat kollegat etsivät rahoitusta ja onneaan rahoitusfoorumissa, elokuvamarketissa sekä yksittäisissä rahoittajatapaamisissa. Ja sitten onneksi on myös elokuvat, niiden tekijät ja yleisö. Täällä kaikille heille annetaan arvo – hieman toisin kun Nordisk Panoramassa. Esitykset pullistelevat väkeä ja monien leffojen teemojen ympärille on kehitetty mielenkiintoisia talk show- ja keskustelutapahtumia. Amsterdam todella rokkaa dokumentin tahdissa marraskuun loppuisin ja kerää vuosittain lähes 150 000 katsojaa elokuvasaleihin! Harva fiktiofestivaalikaan pistää paremmaksi.
IDFA valtaa Amsterdamin marraskuun lopussa
IDFA herättää myös kateutta. Niin kun suuret ja kauniit aina. Monien mielestä se on liian suuri, liian hektinen, liian profiiliton ja liian kaupallinen, joka kaappaa liikaa ensi-iltoja itselleen. Totta ehkä joistakin perspektiiveistä katsoen. Mutta marginaalitaiteelle IDFA:n olemassaolo luo uskottavuutta ja itseluottamusta. Se on myös esimerkki kaikille kaikkialla kuinka suuria massoja voidaan tavoittaa sisältö edellä. Alalle IDFA on kuin lähde autiomaassa. Se luo seksikkyyttä dokumenttielokuvalle ja sitä alamme myös tarvitsee, jottemme näivety ja jotta sanomamme tulee kuulluksi. Suuri yleisö tarvitsee myös tärkeitä ja koskettavia tarinoita. Sitä joukkoa ei pidä eristää ulos vaikutuspiiristämme työntämällä sitä väen väkisin ”höttöteollisuuden uhriksi”.
Moni dokumenttielokuvafestivaali yrittää myös kilpailla IDFA:n kanssa: vääntää kättä ensi-illoista ja kritisoida sen profiilia. Miksei, kyllähän kaikki ravistelua ja kritiikkiä tarvitsevat kehittyäkseen, ja uudistuksia. Niin myös IDFA. Mutta IDFA:n vahvuus on myös nimenomaan ajan hermolla oleminen. Festivaalijohtaja Ally Derksin johdolla festivaalitiimi uudistuu ja modifoituu kiitettävästi ajan mukana ja näyttää myös suuntaa. Se on yksi menestyksen kulmakivi. Sitä paitsi Amsterdam on loistava paikka tärkeimmälle dokumenttifestivaalillemme. Dokumenttielokuva-väki ei kaipaa palmuja eikä aurinkorantaa festivaalikulissikseen, vaan kiehtovan, älykkään, taiteellisen, historiallisen, omituisen ja haastavan ympäristön. Ja sitä kaikkea Amsterdam on.
IDFAn Docs For Sale-osaston johtaja Laurien ten Houten sekä IDFA-Industryn johtaja ja yksi IDFAn perustajajäsenenistä Adriek van Nieuwenhuyzen
Mutta kiire tässä sirkuksessa toki tulee. Monien pienien festivaalien etu on siinä että asiat voi ottaa rauhallisesti ja keskittyä ajan kanssa tapaamaan muutamia ihmisiä, projekteja ja elokuvia. Täällä ihmiset ja asiat livistävät vauhdilla silmien ohi. Kiire tarttuu ja happi meinaa välillä loppua, varsinkin jos haluaa saada asioita mahdollisimman paljon aikaa. Olo on kuin sulttaanilla haaremissaan. Siellä on mukava käydä, mutta kiva sieltä on myös päästä välillä pois. Maha täyttyy mutta uupumuskin voi ylensyönnissä vatsavaivoineen iskeä.
