sunnuntai 26. lokakuuta 2008

CINEMA VERITE, TEHERAN, IRAN 15.-19.10.2008


Cinema Verite elokuvafestivaalin kotisivut

RYHMÄMATKAILUA HUNTUJEN TAKANA




Pyhän kirjan juliste festariteatterissa

Pyhän kirjan varjon valmistuttua en olisi voinut kuvitella, että elokuva esitettäisiin vuoden sisällä iranilaiselle yleisölle Teheranissa. Näin kuitenkin kävi ja elokuva pyörii Teheranissa Cinema Verite –festivaalilla. Yleisöä ramppaa sisään ja ulos elokuvateatterista näytöksen aikana – vaellusta jatkuu elokuvan alusta loppuun. Onneksi satakunta katsojaa istuu järkähtämättömästi paikallaan samalla kun toinen mokoma pitää liikettä yllä.




Felestine elokuvateatteri toimi Cinema Veriten keskuksena


Esityksen jälkeisessä keskustelussa nuori ohjaaja-opiskelija ponkaisee ylös, kehuu elokuvaa ja osoittaa sitten elokuvateatterin etukulmassa olevaa Iranin hengellisen johtajan ajatollah Ali Khamenein kuvaa: ”Tekisitkö myös elokuvan Iranista. Sinun pitää tehdä seuraava elokuva hänestä, meidän johtajastamme. Samanlainen elokuva kuin Pyhän kirjan varjo”. Yleisö ei yllätyksekseni protestoi rohkeaa kommenttia. Kieltäydyn kunniasta, mutta seuraavien päivien aikana myös pari muuta ihmistä toistaa pyynnön. Kuvauskohteeksi ehdotetaan myös Iranin presidenttiä Mahmoud Ahmadinejadia.




Hengellinen johtaja ajatollah Ali Khamenei valvoo festivaalijulisteita


Festivaalilla nähtävät useat länsimaisten elokuvantekijöiden teokset herättävät mielenkiintoista keskustelua paikallisten toimittajien, opiskelijoiden ja elokuvantekijöiden välillä. Iranilaiset selvästi rohkaistuvat joidenkin elokuvien tarinoista ja esimerkistä ja motivoivat omaa tekemistään niiden kautta. Se tuntuu hienolta. Olla mukana rohkaisemassa tekijöitä. Saada heiltä ja heidän ilmaisustaan – onhan iranilainen elokuva ja estetiikka kiehtovaa ja omaperäistä – ja samalla antaa ja luoda heille uskoa.




TV-haastattelu Cinema Verite-festivaalilla


Cinema Verite järjestetään toista kertaa ja se herättää kunnioitusta monella tavalla. Kansainvälinen ohjelmisto on laaja ja laadukas. Mukana on hyvä kattaus vuoden dokumenttielokuvahelmiä eri tyylilajeista ja perspektiivistä katsoen. On puolalaisen dokumenttielokuvan kattava läpileikkaus, uutta suomalaista dokumenttielokuvaa sekä tribuutit englantilaiselle Cinema Verite –tyylin uranuurtajalle Robert Leacockille, kanadalaiselle Peter Wintonickille sekä tanskalaiselle Jorgen Lethille. Vastapainona oleva iranilainen ohjelmisto on myös laaja ja monimuotoinen. Yllättävintä on kuitenkin se, että kansainvälisten elokuvien joukossa on paljon arkaluontoisia aiheita, kuten meidän elokuvamme, joiden ei uskoisi pääsevän esille rajoitteistaan tunnettuun Iraniin. Festivaalin johto on lienee tässä asiassa toiminut tasapainoilun mestarina: uskalletaan olla rohkeita ja avoimia ja samalla muistetaan kunnioittaa omia islamilaisia perinteitä ja juuria. Festivaali huomioikin islamilaisen vallankumouksen 30-vuotisjuhlan merkittävästi. Seremoniat kulkevat myös islamin oppikirjojen mukaan kansallishymneineen ja koomisine kohteliaisuuksineen. Massiivinen ohjelmisto on mahdutettu kuuden päivän ajalle viiteen eri elokuvasaliin. Väkeä näyttää riittävän, ja toimittajat parveilevat ohjaajavieraiden ympärillä, mikä on hienoa, mutta tuolle elokuvamäärälle esityspäiviä saisi olla enemmän.



Peter Wintonick ja yksi festivaalin julisteista




Iikka Vehkalahti palkintoseremoniassa

Suomalaissarjan ansiosta Suomen dokumenttikillan vuosittainen festivaalimatka suuntautuu myös Persiaan. Hyvä ja eksoottinen valinta. Kansainvälisen kilpailun tuomaristossa on myös suomalaisverta dokumenttiprojektin tuottajan Iikka Vehkalahden muodossa. Tulen samalla lennolla suomalaisryhmän kanssa Teheraniin ja majoitumme samaan hotelliin. Järjestäjät kuljettavat meitä säännöllisen päivärytmin mukaisesti elokuvateatteriin, päivittäiseen turistikohteeseen, lounaalle ja illalliselle. Sulaudumme suurempaan kansainvälisten vieraiden ryhmään. Pikku bussit puikkelehtivat Teheranin vilkkaan villissä liikenteessä kuljettaen kansainvälisten vieraiden muodostamaa ryhmää. Ihan mukavaa aikansa, mutta tietysti myös turruttavaa. Välillä olo ison ryhmän mukana liikkuessa on kuin olisi järjestetyllä pakettimatkalla Teneriffalla.




Dokumenttikillan matkanjohtaja Leena Kilpeläinen testaa huivinsa kanssa iranilaista joustavuutta




Festivaalivieraiden tehokkaat oppaat




Inka Achte ottamassa kuvaa moskeijassa




Mattokauppiaat Teheranissa


Olin kaksi vuotta aikaisemmin Teheranissa ROSHD (=kehitys) nimisellä ”opetuksellisella” festivaalilla tuomariston jäsenenä. Sen festivaalin byrokratia, ”valtion kontrolli” ja sulkeutuneisuus oli jotain aivan toista verrattuna Cinema Verite –tapahtumaan. On hienoa huomata, että rohkeiden ihmisten ansiosta, jopa ongelmallisissa ja taantumuksellisen tuntuisissa paikoissa voi pilkottaa valon ja toivon kipinöitä. Tiedonvälitys, ihmisten kohtaaminen ja mielipiteiden vaihto voi liikauttaa suuriakin asioita eteenpäin. Ei ehkä heti, mutta ainakin hitaasti ryömien. Koska länsimaiset ihmiset eivät elä ”hunnun takana” Iranin realiteetissa, on monien todennäköisesti vaikea myös ymmärtää minkälainen kulttuurillis-yhteiskunnallinen saavutus kaikessa rohkeudessaan ja laadukkuudessaan Cinema Verite –festivaali on.




Kameranainen festivaalin päättäjäisissä

maanantai 13. lokakuuta 2008

MATKASAARNAAJA PALAA TURKUUN: Turun Etnia-festivaali 11.10.2008


Etnia-festivaalin kotisivut

Jälleen Turkuun. Tästä on tulossa pelottava tapa.

Etnia-festivaali keskittyy näyttämään ns. alkuperäiskulttuureihin liittyviä elokuvia, ja markkinoi nykyisin itseään ”kolmen maanosan festivaalina”. Festari on ollut olemassa jo vuodesta 2000 lähtien ja siitä vastuussa oleva Etnia ry julkaisee myös Ensimmäiset kansat –nimistä lehteä. Festivaali on pieni, mutta aktivoi kivasti ihmisiä ja nostaa esille tärkeitä teemoja. Olen täällä vieraana jo kolmatta kertaa. Aiemmat vierailut liittyivät Unelmoija ja unikansa- sekä Kuuban valloittajat –elokuviini.

Etnian julisteseinä

Näytökset tapahtuvat vanhassa ja legendaarisessa elokuvateatteri Dominossa, joka on saanut nyt nimekseen ML Media Liv Ab:n auditorio. Teatteria käytetään enää harvakseen ja laitteisto on jo vanhentunutta. Niinpä myös Dolby Digital äänijärjestelmä puuttuu teatterista. Elokuvan ääni rätisee ja paukkuu ja on tietysti liian hiljainen. Samojen ongelmien kanssa olen paininut muillakin festivaaleilla ja olen varmaan kymmenestä Pyhän kirjan varjo- näytöksestä juossut konehuoneeseen pysäyttämään elokuvaesitystä tai ainakin antamaan ohjeita äänentason tai kuvan skarppiuden suhteen.

Konehuoneen maestrona häärii täällä Reino Vahteri, joka aloitti koneenkäyttäjän työt jo 61 vuotta sitten! Sympaattinen Vahteri ilmoittaakin heti ensi alkuun olevansa nykyään puolikuuro ja puolisokea. Niinpä kuvaa skarpataan yhdessä esityksen aikana. Kaikki kuitenkin hoituu ja Vahterilla on vielä elokuva-ammattilaisen magikkaa käsissään – siksi tottuneesti kelat ja rullat kulkevat hänen käsiensä kautta.

Koneenkäyttäjä Reino Vahteri

Loppukeskustelussa alan kuulostaa omissa korvissani matkasaarnaajalta, joka toistaa aina vaan samoja mantroja ja vieläpä mahdollisimman monotonisesti. Selkäpiihini hiipii tunne, että selitykseni ja saarnani ovat samaa sekametelisoppaa illasta toiseen. Ikävää. Into ja raikkaus pitäisi aina löytää spontaanisti, neitseellisesti. Yleisöstä pitäisi hakea oikea pulssi ja heittäytyä sen kanssa samalle energiatasolle. Aina se ei ole kuitenkaan helppoa.

Etnia-festarin vetonaulana on iranilainen ohjaaja Bahman Ghobadi ja hänen elokuvansa Turtles can fly ja Half Moon. Se on hyvä veto järjestäjiltä, sillä hänen elokuvansa vetävät salit pullolleen väkeä ja saavat liikkeelle myös maahanmuuttajaväestön. Kerkeän vaihtamaan Ghobadin kanssa pari sanaa ja sovimme tapaavamme Iranissa. Teheranin uusi dokumenttielokuvafestivaali Cinema Verite lähestyy ja olen lähdössä sinne jo seuraavana tiistaina. Mutta nyt hyppään junaan ja kurvaan turvallisesti takaisin Helsinkiin. Huomenna Tampereelle, mutta puhumaan tällä kertaa eri elokuvasta.

KIRJAMARKKINAT TURUSSA: Turun kirjamessut 04.10.-05.10.2008


Turun kirjamessujen kotisivut

Kai tämäkin on festivaali. Ainakin kirjailijat juhlivat täällä iltaisin kuin elokuvaihmiset omilla festareillaan. Pyhän kirjan varjo on piakkoin ilmestymässä myös kirjana ja saavun sitä tänne markkinoimaan yhdessä LIKE:n ihmisten kanssa. Islannin lento on onneksi etuajassa, joten kerkeän lentokentältä lähtevään Turun bussiin – Meksikon tuliaiset edelleen kapsäkeissäni.

Liken osasto Turun kirjamessuilla

Illalla parin minuutin kirja-haastattelu kirjamessujen ilta-klubilla ja seuraavana päivänä parinkymmenen minuutin keskustelu kirjasta messuyleisön edessä. Yleisöä on parikymmentä, enimmäkseen eläkeläisiä. Harva tietää elokuvasta, saati Turkmenistanista. Kaikki tuntevat onneksi Nokian. Saan kirjoittaa jopa yhden nimikirjoituksen herttaiselle iäkkäämmälle rouvalle.

Lauantai illalla kulkiessani ilta-klubilta hotellille, täyttää mieleni epäilys. Ohi vyöryvien ihmisten Turun murre kuulostaa enemmän espanjalta tai islannilta kuin suomen kieleltä. Skarppaan. Ei.. kyllä minä olen Suomessa, siis kotona. Kotimaassa? Niin kai sitten.

ISLANTI JA IDENTITEETTI MURROKSESSA: REYKJAVIKIN ELOKUVAFESTIVAALI 1.10.-4.10.2008


Reykjavikin elokuvafestivaalin kotisivut

Saavun Islantiin keskiviikkona, jolloin yhdellä eurolla saa 122 Islannin kruunua. Kolmen päivän päästä pois lähtiessäni eurolla saa jo 155 kruunua. Yli 20 prosentin rahan arvon pudotus kolmessa päivässä. Tahti jatkuu samana myös lähtöni jälkeen. Kuplan ja ahneuden päälle perustettu pankkijärjestelmä kaatuu ja valtio ottaa yksitellen pankit haltuun. Riskisijoittaminen ja lainarahalla keinotteleminen realisoituu. Putin ja Venäjä tarjoavat rahallista apua Islannille, ostaakseen mitä ilmeisimmin itselleen merkittävän strategisen tukikohdan. Kaupan on Nato-maa. Melkoinen käsikirjoitus, mutta valitettavasti totta. Monet islantilaiset – ainakin elokuvan ja kulttuurin edustajat suhtautuvat tilanteeseen kunnioitettavan rauhallisesti, vaikka kriisi koskettaa kaikkia ja heiluttaa kotitalouksien perustuksia siinä missä valtiotakin. Jurymme puheenjohtaja, paikallinen ohjaaja- ja näyttelijäsuuruus, Baltasar Kormákur kiteyttää hyvin tilanteen: on tietysti traagista mitä nyt tapahtuu, mutta on myös tärkeää että asioita, arvoja ja perustuksia ravistellaan. Muuten asioista ei opita eikä voi mennä eteenpäin.

Lumimyrky valloitti Reykjavikin

Kuin katastrofia alleviivatakseen saapuu syksyn ensimmäinen lumimyrsky monsuunituulineen Reykjavikiin. Värjöttelen Meksikon varustuksissa ja ohuessa Guinness-takissani - kaupasta sentään käyn ostamassa uudet sukat ja pipon. Hienon design-hotellini, missä jatkan Malmössä aloittamaani dvd-katselu-urakkaani, lattia on jääkylmä. Ikkunasta näkyy rakenteilla oleva musiikkitalo, joka uhkaa jäädä keskeneräiseksi kun rakentamista rahoittanut Landsbankinn kaatuu ja ajautuu muiden pankkien tavoin valtion syliin.

Massiivista musiikkitaloa rakennetaan vielä toistaiseksi

Neljästätoista New Vision –sarjan elokuvasta alkaa nousta esille hyviä ja mieleenpainuvia teoksia. Hotellihuonetyöskentelyni alkaa luoda täytettä myös sisälleni. Joidenkin elokuvien kohdalla liikutun ja koen katharsiksen tunnetta ja ylpeyttä elokuvataiteen tärkeydestä – mahdollisuudesta kosketella ja herätellä ihmisiä syvemmiltä tasoilta käsin. Tällaiset hetket elokuvan katsojana, ovat pysäyttäviä ja luovat uskoa myös elokuvan tekijäminääni.

Tuomaristoissa työskentely on monin tavoin mielenkiintoista ja myös siksi, että pääsee tutustumaan ja vaihtamaan mielipiteitä persoonallisten ja lahjakkaiden ihmisten kanssa – joita tälläkin kerralla kaikki raatimme jäsenet ovat. Baltasarin ohella Juryssamme on islantilainen näyttelijätär Margrét Vilhjálmsdóttir (jolla myös yksi päärooleista Baltasarin uudessa leffassa Reykjavikista Rotterdamiin), armenialaislähtöinen näyttelijätär Arsinée Khanjian sekä färsaarelainen elokuvaohjaaja Katrin Ottarsdottir. Annamme pääpalkinnon Sergei Dvortsevoin (joka oli kesäkuussa toisessa Juryssa kanssani Pietarissa) hienolle elokuvalla Tulpan ja kunniamaininnan taitavalle ja koskettavalle Blind Loves –elokuvalle (Juraj Lehotsky). Sarja on ns. ensi- tai toisen fiktioelokuvan ohjanneille tekijöille ja festivaalin ohjelmistojohtaja Dimitri Eipides on koostanut sen Cannesissa, Torontossa, Venetsiassa tai muilla suurilla festivaaleilla ensi-esityksen saaneista elokuvista. Ilahduttavaa on, että joukossa on monia dokumenttielokuva-taustan omaavia ohjaajia, jotka osaavat taiten käyttää dokumenttielokuvan ilmaisuaan fiktiomaailman rikastuttajina.

Näyttelijä Arsinée Khanjian ja ohjelmisto johtaja Dimitri Eipides

Dimitri Eipides on koostanut kasaan erinomaisen ohjelmiston ja festivaalin yhdessä aktiivisen ja auttavaisen festivaalityöryhmän kanssa. Mukana on vahva dokkarisarja, jossa Pyhän kirjan varjo myös mukana, sekä fiktioelokuvia useasta perspektiivistä ja maanosista katsoen. Festivaalin yhteyteen on liitetty myös aiemmin itsenäisesti toiminut ”homo- ja lesbo –aiheisiin” keskittynyt tapahtuma, joka rikastuttaa mukavasti festarin kokonaistarjontaa. Festivaalin edellisvuoden kunniavieras oli Suomen suuruus Aki Kaurismäki, joka on jättänyt tänne satujen saarelle lukuisia eeppisiä ja kostean sympaattiselta kuulostavilta tarinoita vierailustaan. Tällä kertaa festivaali tekee kunniaa retrospektiivin ja elämäntyöpalkinnon muodossa poliittisen elokuvan mestarille Costa-Gavrasille, joka vaikuttaa edelleen energiseltä ja valveutuneelta yhteiskuntamme tarkkailijalta.

Poliittiset ohjaajat Arto Halonen ja Costa-Gavras

Dimitri Eipideksellä on sormensa pelissä siellä ja täällä. Hänellä on suuri sydän elokuvalle ja sen eri muodoille niin fiktio- kuin dokumenttielokuvan puolella. Dimitri on menestyneen Thessalonikin dokumenttielokuvafestivaalin johtaja, ja suuren Toronton elokuvajuhlan ohjelmistosuunnittelija. Lisäksi hän on perustanut uuden dokumenttielokuvafestivaalin Kyprokselle sekä pyörittää festivaalia myös Montrealissa. Dimitri uskoo elokuvan voimaan. Elokuva on hänen elämänsä ja hän elokuvan poikkeuksellinen, suurisieluinen edustaja.

Pyhän kirjan varjo saa hyvän yleisön ja keskustelu talouskatastrofin kanssa painivan katsojakunnan kanssa on mieleenpainuva ja kiinnostava. Pidän myös eri maiden elokuvaopiskelijoille suunnatussa Talent Campuksessa luennon dokumenttielokuvien tekemisestä sekä poliittisen elokuvan mahdollisuuksista.

Nouto lentokentälle on puoli kuudelta aamulla. Roikun muiden festivaalivieraiden kanssa baareissa siihen asti. Lopulta olemme täyteen pakatussa (aiemmin Baltasar Kormákurin omistama paikka) keskustan menomestassa, joka pullistelee väen paljoudesta aamuviideltäkin. Islantilaiset osaavat juhlia kaunistelematta ja etenevät väen tungoksessa kyynärpäitä ja voimaa käyttäen. Tasa-arvo on voimissaan, sillä naiset tyrkkivät, tönivät ja heiluvat siinä missä miehetkin. Meno on kuin pörssisalissa pahimpien kurssinousujen aikaan. Ehkä osakekurssit romahtavat vielä yöelämässäkin.

Ja väkijoukossa eteneminen ja käyttäytyminen saa silloin täällä varovaisempia ja kohteliaampia piirteitä osakseen.

tiistai 7. lokakuuta 2008

28.09.-01.10.2008. NORDISK PANORAMA


Nordisk Panoraman kotisivut

POHJOISMAISTA BYROKRATIAA JA HOTELLIHUONEKOKEMUKSIA

Lento Mexico Citystä Kööpenhaminaan on pitkä, mutta koska väsymys painaa nukun lahjakkaasti suurimman osan matkasta. Köpiksen lentoasemalta pääsee helposti ja vaivattomasti Malmöseen paikallisjunalla.

Nordisk Panorama, viiden pohjoismaan festivaali kiertää joka vuosi eri pohjolan maassa. Viime vuonna tapahtuma oli Oulussa ja nyt siis on Ruotsin ja Malmön vuoro. Sunnuntai-iltapäivän tyhjät kadut, siisteys ja järjestys paistaa silmään Malmön katukuvasta eloisan Meksikon jälkeen.

Filmkontakt Nord on tapahtuman kattojärjestö. Festivaali valitsee ja esittää vuosittain mielestään pohjoismaiden parhaat lyhyt- ja dokumenttielokuvat. Organisaatio on kotikutoinen mutta samalla jotenkin arrogantti: aivan kuin perheyhteisö, johon kuuluvat periaatteessa kaikki pohjoismaiset elokuvantekijät, mutta suurin osa pakko-adoption kautta.

Elokuvanäytösten lisäksi tapahtuman tärkeinä osina ovat pohjoismainen rahoitusfoorumi sekä paneeli- ja Master Class –tapahtumat. Pohjoismaiden ulkopuolelta tullut Master Classin vetäjä on Kim Longinotto.

Vaikka tarjolla on ns. parhaat pohjoismaiset lyhyt- ja dokumenttielokuvat, tuntuu siltä että elokuvat ja niiden tekijät ovat tapahtuman välttämätöntä pakkopullaa. Panoraman oheistoiminnasta ja varsinkin rahoitusfoorumin pyörittämisestä on kehittynyt tapahtuman keskeisin asia. Foorumissa menestyksekkäästi tehtyjä projekti-esittelyitä eli pitsauksia hehkutetaan, millä saadaan nostettua projektin ja tekijäryhmän henkeä. Oleellisinta rahoittajille tehtävissä pitsauksissa on vakuuttava, lennokas ja seksikäs esittely, mikä manipuloi tilanteen ja vallitsevan yleisenergian projektille myönteiseksi. Positiivisen energian siivittämänä rahoittajat lähtevät helpommin projektia rahoittamaan ja toivovat että ”hype” säilyy hankkeen loppuun asti. Pohjoismainen tuottaja-kollega sivuuttaa ”sisältö/sisällöttömyyskysymyksen” ajallemme osuvasti: ”jos hankkeen hyvin tehty esitys naurattaa ja herättää rahoittajat, on silloin hankkeessa myös syvyystasoja. Vaikka sitten piilevällä tasolla.” Niinpä.

Rahoitusfoorumit ovat levinneet kaikkialle, ja niiden käyttäytymissäännöt ja toimintamallit ovat saaneet myhäilevän hyväksynnän. Tekijät, rahoittajat ja järjestäjät tiedostavat, että kysymys on manipulaation taidoilla leikkimisestä. Todelliset sisältökeskustelut jäävät usein toissijaiseksi, show ja sen luoma tunnelma on tärkeintä. Rahoittajien kannalta on tietysti tärkeää saada lyhyessä ajassa mahdollisimman hyvä ja sisältörikas kokonaiskuva hankkeesta. Ja vaihtoehtoja ei ole kauheasti tarjolla.

Ruotsalainen tuottajakollega pyytää minua tapaamiseen Foorumin tapahtumapaikalle, mutta koska en ole ostanut tapahtumaan ns. tarkkailijapassia, minut pysäytetään tylysti Foorumin alueen ulkopuolelle. Pitkän odottelun jälkeen löydämme tuottajakollegan kanssa toisemme, mutta emme saa keskustella Foorumin tapahtumapaikalla vaan muutaman metrin siitä sivusta.

Toisaalla eräät Panoramassa vierailevat amerikkalaiset rahoittaja-tuttavani eli ITVS:n edustajat pyytävät minut mukaansa rahoittajien illalliselle, mutta jälleen tapahtuman järjestäjät ovat tarkkaavaisia ja käännyttävät minut ravintolan ulko-ovelta. Täällä elokuvantekijällä on paikkansa.

Se paikka löytynee turvallisesti elokuvateatterista, oman elokuvan näytöksestä. Pyhän kirjan varjolla on kaksi esitystä. Ensimmäisessä on paikalla 25 henkeä ja toisessa vain yhdeksän. Festivaalihistoriamme toistaiseksi pienin yleisö. Tarkkailen yleisöä, ja en löydä joukosta yhtään ns. alkuperäisasukasta, joka olisi uskaltautunut paikalle. Yleisö näyttää koostuvan kokonaan festivaalille akreditoituneista elokuva-alan ihmisistä.

Yksi ongelma paikallisyleisön aktivoimisen suhteen on se, että kun festivaali vaihtaa paikkaa vuosittain on vaikeaa luoda kulttuuria ja suhdetta yleisön ja tapahtuman välille. Toinen syy löytynee siitä, että suurin järjestäjien energia suuntautuu Foorumin ja muiden tapahtuman oheistoimintojen ylle eikä niinkään elokuvaesitysten ja niiden markkinoinnin suunnitteluun.

Tämä ns. yleisöongelma on nähtävissä Nordisk Panoramassa joka vuonna. Ja kun kyseessä on kuitenkin ns. laatutuote ”eli pohjoismaiden parhaat elokuvuvat”, niin miksei järjestö pyydä konsultointiapua esim. DocPointin ja/tai kööpenhaminalaisen CPH-Dox festivaalien järjestäjiltä, jotka ovat menestyksekkäästi saaneet isoja yleisöjä dokumenttielokuvien äärelle. Mutta ehkä tämä ei olekaan täällä tärkeää. Ehkä perheyhteisön sisäinen vuorovaikutus on täällä merkittävämpää kun kuhertelu ulkopuolisten kanssa.

No, jokatapauksessa järjestäjät ja tämän vuotisen tapahtuman malmölaiset vastuuhenkilöt ovat mukavia ja aktiivisia ihmisiä, tosin lukittuina urautuneen tapahtuman sisälle. Kädet sidottuina ja toimintamallit etukäteen mieleen ohjelmoituina. Mielestäni tapahtuma kaipaisikin ravistelua ja raikastusta – ei enempää kaavoihin urautumista eikä virkamiesmäistymistä.

Festarin loppujuhlat ovat kuitenkin oikein mukavat – onhan tekijöillä mahdollisuus nähdä toisensa ja vaihtaa kuulumisia. Se on aina antoisaa. Ja antoisaa on myös se, että paikalla on niin lyhyt-fiktioiden, animaatioiden kuin dokumenttielokuvien tekijöitä eli kontaktipinnat ja vuorovaikutus muodostuu laaja-alaiseksi.

Hotelliini on toimitettu Islannista läjä dvd-elokuvia katsottavakseni. Olen menossa Reykjavikin elokuvafestivaalille ja olen lupautunut sinne pitkien fiktioiden tuomaristoon. Koska tarkoitus on viettää Islannissa vain muutama päivä, olen saanut ”ennakkotyöt” Malmöseen. Hotellihuoneen pöydällä on pinossa 14 lähes kahden tunnin leffaa. Ajanpuutetta ei siis ole vaikka jokaiseen Panoraman tapahtumapaikkaan eivät ovet avaudukaan.

Istun siis hotellihuoneessa tuntikaupalla – välillä käyn ”raikastautumassa” puolityhjissä elokuvasaleissa. Yhdestä näytöksestä tullessani ulos, odottaa ulkona kymmenet mellakkapoliisit kilpineen ja hevosineen. Mitä! Hämmästyn. Onko Nordisk Panorama ja joku elokuvista saanut ihmisiin liikettä, suoranaisen joukkoliikkeen aikaan. Ei sentään. Malmölaiset jalkapallo-fanit ovat alkaneet riehua läheisessä baarissa. Onhan jalkapallo-ottelu lähestymässä. Täällä jalkopallo herättää tunteita. Ei pohjoismaiset elokuvat.

perjantai 3. lokakuuta 2008

MEXICO CITY 23.9.-27.9.2008 - DocsDF dokumenttielokuvafestivaali ja Cine Nordico festivaali


DocsDF elokuvafestivaalin kotisivut

TOIMISTOTÖISSÄ MEKSIKOSSA

Yleensä matkalle lähtiessä teen edellisen yön töitä: järjestelen asioita, teen loppumattomia rästitöitä, delegoin muille töitä ja samalla haalin tärkeimpiä töitä mukaan matkalle. Stressi kasvaa yöllä ja happi meinaa joskus kuvainnollisesti katsoen loppua. Aina päädyn moittimaan itseäni, miksen osaa aikatauluttaa asioita paremmin.. No ainakin yritän ottaa tämän väistämättömäksi muuttuneen tilanteen mahdollisimman rennosti…drangilo amigo.

Tällä kertaa lento Mexico Cityyn DocsDF ja Cine Nordico festivaaleille on aamukuudelta. Teen töitä toimistolla lähes puoli neljään. Seuraa pitää Kevin Frazier, joka paiskii Pyhän kirjan varjo -kirjamme tiivistysten ja tarkennusten kimpussa viereisessä huoneessa.

Sitten taksiin ja pakkaamaan kotiin ja taas taksiin ja lentokentälle. Lentokoneella Amsterdamin kautta Mexico Cityyn. Aikaeroa on kahdeksan tuntia taaksepäin.

Vaikka haalin töitä aina matkalle mukaan ja suunnittelen jopa tekeväni ne, on festivaalien aikataulut ja rytmit lähes poikkeuksetta niin tiiviitä, että ylimääräisten töiden teko jää haaveeksi. Tällä kerralla tilanne on hieman toinen. Mukana on tärkeitä töitä, joiden deadline painaa pahasti niskaan. Festivaaliaikataulu on siis pakko sopeuttaa mukana kulkevien velvoitteiden mukaan. Oikoluen tulevaa Pyhän kirjan varjo -kirjaamme, käyn matkustusaikatauluja ja sähköpostiliikennettä lävitse yhden käsikirjoituksen muokkaamisen ohessa. Käytännössä teen matkalla joka päivä täyden työpäivän näitä ns. toimistotöitä. Sitten tulevat festarin välttämättömät velvollisuudet: näytökset, lehdistötilaisuudet ja iltajuhlat. Saksaan verrattuna juhlat ovat kuitenkin vaisuja – onneksi. Aamulla pääsen aina aikaisin työn ääreen. Yhtään leffaa en kerkeä katsomaan (paitsi omamme), joka on tietysti vähän noloa kun festivaalilla ollaan.

DocsDF järjestetään kolmatta kertaa. Festivaali on kunnianhimoinen ja organisaattorit Pau Montagud, Inti Cordera & työryhmä ovat energisiä ja kunnianhimoisia. He tekevätkin tärkeää työtä. Latinalaiseen Amerikkaan on tärkeää saada menestyviä dokkaritapahtumia, jotka lisäävät ja syventävät ihmisten tietoisuutta dokumenttielokuvan merkityksestä ja mahdollisuuksista. Jo parin vuoden jälkeen DocsDF näyttelee edelläkävijän roolia tässä prosessissa tällä mantereella. Reality TV:n ja päivittäishömppäsarjojen puristuksessa luova dokumenttielokuva ei ole ensimmäinen suureen yleisöön vetoava lajityyppi, ei varsinkaan Etelä-Amerikan valtioissa.

Avajaistunnelmaa DocsDF festivaalilla. Festivaalin taiteellinen johtaja Pau Montagud ja Arto Halonen

Vierailin festivaalilla jo sen ensimmäisenä vuonna Kuuban valloittajat –elokuvamme kanssa. Jo silloin pystyi havaitsemaan järjestäjien energisen otteen, joka on vauhdittanut asioita kolmanteen vuoteen mennessä ja selvästi monista vastoinkäymisistä on osattu myös ottaa oppia. Festaria on myös kehitetty ja laajennettu moneen suuntaan: on perustettu (toki perinteisen kaavan mukaan) rahoitusfoorumi, on workshopeja, Master Class ja normaalien elokuvateatteriesitysten ohella piristäviä telttanäytöksiä Mexico Cityn keskustassa.

Pyhän kirjan varjo-elokuvan esitys alkamassa teltassa keskellä Mexico Cityä

Festivaalivierailut ja tutustumiset eri kaupunkeihin voivat olla hyvin erilaisia, jopa niin että samasta vierailukohteesta saa aivan päinvastaisen kuvan eri kerroilla. Tällä matkalla istun lähinnä hotellin ravintolassa (kun nettiyhteys ei omassa huoneessa toimi) naputtelemassa tietokonetta ja kuljen aina välillä autokuljetuksilla eri tapahtumiin. Yllättäin täällä myös sataa ja on jopa koleaa. Näkymä on lähes koko ajan harmaa. Asun Condesan alueella joka on moderni ja mielenkiintoinen, mutta muun kiireen ohella aikaa löytyy lähinnä viereisen puistoalueen tarkkailuun.

Onneksi kahden vuoden takainen Meksiko-kokemukseni oli täysin erilainen ja monella tapaa poikkeava festarikokemus. Yleensähän festivaaleilla ei kaupunki nähtävyyksineen tule kovin tutuksi, mutta edelliskerralla DocPointin silloisena taiteellisena johtajana toiminut Kristina Schulgin (joka oli valitsemassa meksikolaisia elokuvia DocPointiin) aktivoitti minut kaupunkikulttuurin kokemiseen: kävimme pyramideilla, antropologisessa museossa, absurdeissa härkätaistelu ja Showpaini -näytöksissä ja kaupungin nuhjuisissa baareissa ja kolkissa. Taistelin silloin kramppaavan selkäni kanssa, mutta sinnikkäästi kävin lopulta myös muutaman elokuvankin katsomassa. Silloin oli lämmin ja paistoi aurinko.

Pyhän kirjan varjo on tänä vuonna festivaalin avajaiselokuvana. Se on tietysti suuri kunnia. Avajaiset on vanhassa historiallisessa kirkossa, jonka tiloissa toimii nykyään jonkinlainen kulttuurikeskus. Ohjelmistossa on peräti 150 elokuvaa, osa hienoja palkittuja teoksia. Suureen massaan valitettavasti hukkuu aina tärkeitä elokuvia, joita yleisö ei löydä, tiedotusvälineet ei kerkeä huomioida jne. Se on hienojenkin festivaalien nuiva puoli. Avajaisstatuksen vuoksi me olemme tällä kertaa onnekkaita. Kaikki päälehdet tekevät juttuja leffasta ja sana kiirii siitä eteenpäin, jopa niin että meksikolaiset kansanedustajatkin kysyvät lopulta dvd-kopiota Suomen suurlähetystöstä katsottavakseen.

DocsDF avajaisten yleisöä vanhassa kirkossa

Samaan aikaan käynnissä olevan Cine Nordico-tapahtuman järjestämiseen Meksikon Suomen suurlähetystö osallistuu akviitisesti. Se on myös sympaattinen tapahtuma ja pyörii Cinetecassa, Mexico Cityn elokuvakeskuksen sydämessä. Sukkuloin kahden festivaalin näytösten välillä. Keskustelut yleisöjen kanssa ovat mielenkiintoisia. Anu Apo johdattaa auttavaista suurlähetystön ryhmää, järjestäen mm. tulkkaus- ja kuljetusapua.

Suomen Mexico Cityn suurlähetystön tarmokkaat edustajat. Vasemmalla tulkkauksia hoitanut Arja Perälä ja oikealla Anu Apo

Suomalais-espanjalainen kollegani Alvaro Pardo kuvaa hauskalta vaikuttavaa lyhytdokkariaan festivaalin tuiskeessa. Amerikkalainen dokumentaristi Barbara Trent on festivaalin Juryssa ja hänellä on mukanaan Panama Deception -elokuvastaan voittama Oscar-patsas. Saadessaan Oscarin koki hän vahvasti, että se kuuluu kaikille ihmisille - joita hän on myös elokuvissaan kuvannut ja edustanut. Niinpä Barbaran matkustaessa seuraa Oscar aina mukana. Nyt Alvaro kameroineen seuraa tätä kulkua, mikä sisältää koomisia ja kummallisia hetkiä ihmisten kohdatessa Oscarin ja Barbaran.



Alvaro Pardo ja Oscar


Pysyn lopulta aikataulussa - siis myös "toimistotöitteni" suhteen. Viimeiseksi aamuksi saan hankittua jopa mehevän kankkusen. No vastapainoksi kerkeän käymään kerran meksikolaisella kuntosalillakin.