Reykjavikin elokuvafestivaalin kotisivut
Saavun Islantiin keskiviikkona, jolloin yhdellä eurolla saa 122 Islannin kruunua. Kolmen päivän päästä pois lähtiessäni eurolla saa jo 155 kruunua. Yli 20 prosentin rahan arvon pudotus kolmessa päivässä. Tahti jatkuu samana myös lähtöni jälkeen. Kuplan ja ahneuden päälle perustettu pankkijärjestelmä kaatuu ja valtio ottaa yksitellen pankit haltuun. Riskisijoittaminen ja lainarahalla keinotteleminen realisoituu. Putin ja Venäjä tarjoavat rahallista apua Islannille, ostaakseen mitä ilmeisimmin itselleen merkittävän strategisen tukikohdan. Kaupan on Nato-maa. Melkoinen käsikirjoitus, mutta valitettavasti totta. Monet islantilaiset – ainakin elokuvan ja kulttuurin edustajat suhtautuvat tilanteeseen kunnioitettavan rauhallisesti, vaikka kriisi koskettaa kaikkia ja heiluttaa kotitalouksien perustuksia siinä missä valtiotakin. Jurymme puheenjohtaja, paikallinen ohjaaja- ja näyttelijäsuuruus, Baltasar Kormákur kiteyttää hyvin tilanteen: on tietysti traagista mitä nyt tapahtuu, mutta on myös tärkeää että asioita, arvoja ja perustuksia ravistellaan. Muuten asioista ei opita eikä voi mennä eteenpäin.
Lumimyrky valloitti Reykjavikin
Kuin katastrofia alleviivatakseen saapuu syksyn ensimmäinen lumimyrsky monsuunituulineen Reykjavikiin. Värjöttelen Meksikon varustuksissa ja ohuessa Guinness-takissani - kaupasta sentään käyn ostamassa uudet sukat ja pipon. Hienon design-hotellini, missä jatkan Malmössä aloittamaani dvd-katselu-urakkaani, lattia on jääkylmä. Ikkunasta näkyy rakenteilla oleva musiikkitalo, joka uhkaa jäädä keskeneräiseksi kun rakentamista rahoittanut Landsbankinn kaatuu ja ajautuu muiden pankkien tavoin valtion syliin.
Massiivista musiikkitaloa rakennetaan vielä toistaiseksi
Neljästätoista New Vision –sarjan elokuvasta alkaa nousta esille hyviä ja mieleenpainuvia teoksia. Hotellihuonetyöskentelyni alkaa luoda täytettä myös sisälleni. Joidenkin elokuvien kohdalla liikutun ja koen katharsiksen tunnetta ja ylpeyttä elokuvataiteen tärkeydestä – mahdollisuudesta kosketella ja herätellä ihmisiä syvemmiltä tasoilta käsin. Tällaiset hetket elokuvan katsojana, ovat pysäyttäviä ja luovat uskoa myös elokuvan tekijäminääni.
Tuomaristoissa työskentely on monin tavoin mielenkiintoista ja myös siksi, että pääsee tutustumaan ja vaihtamaan mielipiteitä persoonallisten ja lahjakkaiden ihmisten kanssa – joita tälläkin kerralla kaikki raatimme jäsenet ovat. Baltasarin ohella Juryssamme on islantilainen näyttelijätär Margrét Vilhjálmsdóttir (jolla myös yksi päärooleista Baltasarin uudessa leffassa Reykjavikista Rotterdamiin), armenialaislähtöinen näyttelijätär Arsinée Khanjian sekä färsaarelainen elokuvaohjaaja Katrin Ottarsdottir. Annamme pääpalkinnon Sergei Dvortsevoin (joka oli kesäkuussa toisessa Juryssa kanssani Pietarissa) hienolle elokuvalla Tulpan ja kunniamaininnan taitavalle ja koskettavalle Blind Loves –elokuvalle (Juraj Lehotsky). Sarja on ns. ensi- tai toisen fiktioelokuvan ohjanneille tekijöille ja festivaalin ohjelmistojohtaja Dimitri Eipides on koostanut sen Cannesissa, Torontossa, Venetsiassa tai muilla suurilla festivaaleilla ensi-esityksen saaneista elokuvista. Ilahduttavaa on, että joukossa on monia dokumenttielokuva-taustan omaavia ohjaajia, jotka osaavat taiten käyttää dokumenttielokuvan ilmaisuaan fiktiomaailman rikastuttajina.
Näyttelijä Arsinée Khanjian ja ohjelmisto johtaja Dimitri Eipides
Dimitri Eipides on koostanut kasaan erinomaisen ohjelmiston ja festivaalin yhdessä aktiivisen ja auttavaisen festivaalityöryhmän kanssa. Mukana on vahva dokkarisarja, jossa Pyhän kirjan varjo myös mukana, sekä fiktioelokuvia useasta perspektiivistä ja maanosista katsoen. Festivaalin yhteyteen on liitetty myös aiemmin itsenäisesti toiminut ”homo- ja lesbo –aiheisiin” keskittynyt tapahtuma, joka rikastuttaa mukavasti festarin kokonaistarjontaa. Festivaalin edellisvuoden kunniavieras oli Suomen suuruus Aki Kaurismäki, joka on jättänyt tänne satujen saarelle lukuisia eeppisiä ja kostean sympaattiselta kuulostavilta tarinoita vierailustaan. Tällä kertaa festivaali tekee kunniaa retrospektiivin ja elämäntyöpalkinnon muodossa poliittisen elokuvan mestarille Costa-Gavrasille, joka vaikuttaa edelleen energiseltä ja valveutuneelta yhteiskuntamme tarkkailijalta.
Poliittiset ohjaajat Arto Halonen ja Costa-Gavras
Dimitri Eipideksellä on sormensa pelissä siellä ja täällä. Hänellä on suuri sydän elokuvalle ja sen eri muodoille niin fiktio- kuin dokumenttielokuvan puolella. Dimitri on menestyneen Thessalonikin dokumenttielokuvafestivaalin johtaja, ja suuren Toronton elokuvajuhlan ohjelmistosuunnittelija. Lisäksi hän on perustanut uuden dokumenttielokuvafestivaalin Kyprokselle sekä pyörittää festivaalia myös Montrealissa. Dimitri uskoo elokuvan voimaan. Elokuva on hänen elämänsä ja hän elokuvan poikkeuksellinen, suurisieluinen edustaja.
Pyhän kirjan varjo saa hyvän yleisön ja keskustelu talouskatastrofin kanssa painivan katsojakunnan kanssa on mieleenpainuva ja kiinnostava. Pidän myös eri maiden elokuvaopiskelijoille suunnatussa Talent Campuksessa luennon dokumenttielokuvien tekemisestä sekä poliittisen elokuvan mahdollisuuksista.
Nouto lentokentälle on puoli kuudelta aamulla. Roikun muiden festivaalivieraiden kanssa baareissa siihen asti. Lopulta olemme täyteen pakatussa (aiemmin Baltasar Kormákurin omistama paikka) keskustan menomestassa, joka pullistelee väen paljoudesta aamuviideltäkin. Islantilaiset osaavat juhlia kaunistelematta ja etenevät väen tungoksessa kyynärpäitä ja voimaa käyttäen. Tasa-arvo on voimissaan, sillä naiset tyrkkivät, tönivät ja heiluvat siinä missä miehetkin. Meno on kuin pörssisalissa pahimpien kurssinousujen aikaan. Ehkä osakekurssit romahtavat vielä yöelämässäkin.
Ja väkijoukossa eteneminen ja käyttäytyminen saa silloin täällä varovaisempia ja kohteliaampia piirteitä osakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti