One World festivaalin kotisivut
SUOLAISTA RUOKAA JA IHMISOIKEUKSIA
Minulla on käsittämätön epäonni slovakialaisen ruoan kanssa, sillä kerta toisensa jälkeen saan eteeni suolaista ruokaa. Tai sitten täkäläinen ruokakulttuuri on hyvin omintakeinen. Ostan hotelliini myös lähdevettä, joka paljastuu kuitenkin kivennäisvedeksi ja slovakialaiseen tapaan hyvin suolaiseksi.
Elämäni suolaisimman pastan jäänteet
Ensimmäinen ruokailuni Bratislavassa on kuitenkin lounas Suomen suurlähetystössä lähettiläs ja rouva Jukka Leinon tarjoamana. Olen lähtenyt aamuyöstä liikkeelle Istanbulista ja kun viimein tupsahdan suurlähettilään residenssiin Münchenin ja Wienin kautta pökkyräisenä, kolkuttelee nälkäkin vatsassa. Keitto on erinomaista ja suolatasoltaan tasapainossa. Lohikin menettelee, mutta sen päällä on suolainen siivu pekonia. Ja minä kun en syö ns. punaista lihaa. Pekoni vaihdetaan annoksestani pois, mutta suolasta käpristynyt pekoni jää kummittelemaan väsyneeseen mieleeni. Siitä lähtien kaikki ruokailut Bratislavassa ovat yhtä alamäkeä.
Suurlähettiläspari Jukka ja Eva Leinon kanssa residenssin parvekkeella Tonavan vierellä
Tutustuin Jukka Leinoon jo New Yorkissa, missä hän toimi Suomen pääkonsulina. Järjestin suomalaisen dokumenttielokuvatapahtuman, Norden Exposuren, New Yorkissa vuonna 2002, jota Suomen New Yorkin pääkonsulaatti oli Jukka Leinon ja kulttuurivastaava Ilkka Kalliomaan johdolla vahvasti tukemassa. Slovakiassa Leino selvästi haluaa elvyttää ja tukea suomalaisen kulttuurin esilletuomista, mikä kuulostaa hienolta ja siksi myös saamme nauttia hänen vieraanvaraisuudestaan. Leino esittelee ruokailun lomassa myös residenssinsä mielenkiintoista historiallista ja maantieteellistä sijaintia: Tonava virtaa residenssin edustalla ja parvekkeelta näkee suoraan niin Itävaltaan kuin Unkariinkin. Kommunistiaikoina useat tsekkoslovakialaiset yrittivät uida residenssin edustalta Tonavan toiselle puolelle länteen, mutta tulivat useimmiten ammutuiksi rantaveteen. Lähistölle on pystytetty muistomerkki, mihin on kaiverrettu Tonavaan ammuttujen nimet. Oivallinen paikka siis ihmisoikeusfestivaalille.
Festivaali yllättää monin tavoin positiivisesti ja se muistuttaakin positiivisessa valossa Liettuan Human Rights-elokuvatapahtumaa. Ohjelmistoon on valittu monia tunnettuja ja hyviä elokuvia, jotka vähintään ”lievästi” sivuavat ihmisoikeusteemaa. Olen ties monennen kerran festivaalilla ”samojen” elokuvien kanssa, kuten A Jihad for Love, Septembers, Up The Yangtze ja Taxi to the Dark Side. Kaiken kaikkiaan esillä on 80 dokumenttielokuvaa. Yleisöä elokuvat myös kiinnostavat ja näytöksissä on paljon väkeä. Festivaalijärjestäjät ennakoivat että viiden päivän festari kerää 20 000 katsojaa, mikä on kerrassaan loistava saavutus.
Festivaali toivottaa tervetulleeksi
Keskustelu yleisön kanssa on myös antoisa. Kokoamme joka festivaalille taustatietopaketin kyseisen maan yhteistoimista Turkmenistanin diktatuurihallinnon kanssa ja saman olemme tehneet nyt myös Slovakian suhteen. Slovakian ulkoministeri on käynnistänyt neuvottelut Turkmenistanin presidentin Gurbanguly Berdymuhammedovin kanssa Turkmenistanin ja Slovakian kauppasuhteiden kehittämiseksi ja yhteistyötä onkin alettu nopeasti viemään eteenpäin. Kyseessä on yleinen trendi joka puolella, myös Euroopassa: mitä erinäisimmät valtiot kyttäävät mahdollisuuksia päästä tekemään yhteistyötä kaasu- ja öljyrikkaan Turkmenistanin kanssa. Ihmisoikeuksista ei liiemmin kysellä. Suunnitelmat uusista kaasuputkista aiheuttavat yhä enemmän hinkua Turkmenistanin presidentin pakeille. Maassa tapahtuneet ”näennäismuutokset” (=ei todellisia muutoksia ihmisoikeus- ja sananvapaustilanteessa) ja uuden presidentin ”kasvojenkohotuskampanja” ovat lisänneet ”turvallisuutta” ja seksikkyyttä toimia yhteystyössä tämän totalitäärisen valtion kanssa.
Esityksen jälkeisessä paneelikeskustelussa
Jotkut ministeriön virkamiehet heristävät kiinnostuneina korviaan elokuvaamme kohtaan, sekä tiedoille Slovakia-Turkmenistan suhteista. Slovakian Amnestyn johtaja aktivoituu informaatiosta. Hänellä on tapaaminen ulkoministerin kanssa parin viikon sisällä ja hän aikoo ottaa asialistalleen Turkmenistanin tilanteen ja kaupankäynnin moninaiset ongelmat diktatuurihallinnon kanssa.
Bratislavan One World ei ole kilpailufestivaali, mutta yleisöpalkinto täälläkin jaetaan. Ilmeisesti yleisö on tykästynyt elokuvaamme, koska se kohoaa äänestyksessä kakkoseksi. Voiton vie Kongoon sijoittuva elokuva, joka valitettavasti jää kiireessä näkemättä. Surullinen tosiasia festivaalivierailuissa (ellei satu olemaan Juryn jäsenenä) on se, että mitä enemmän ohjelmaa itselle ja omalle elokuvalle on järjestetty sitä vähemmän saa mahdollisuuksia nähdä muiden töitä. Se on usein noloa, koska festivaaleilla törmää koko ajan myös uusiin tekijöihin, joiden elokuvan haluaisi nähdä. Eli mitä enemmän matkustaa, sitä enemmän elokuvia haluaisi nähdä. Luterilaisessa yhteisössä kasvaneen omatunto kolkuttaa ja on kovilla tässä yhtälössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti