Taiwanin dokumenttielokuvafestivaalin kotisivut
MUISTOJA TAICHUNGIN LÄMMÖSSÄ
Liettuan jälkeen pysähdyn viideksi tunniksi Helsinkiin. Kerkeän pestä pyykkiä ja jopa hetken pysähtyä ajatuksiini, matkustamiseeni. Kun matkustaa, lähtee aina jostakin tilanteesta toisaalle ja kun palaa, niin palaa tavallaan hetkeen mistä on lähtenyt. Kaukosäätimestä ei voi kuitenkaan pysäyttää lähtöpaikan (=kotimaan) kehitystä, joten asiat soljuvat poissaolon aikana eteenpäin. Aikaa ei voi hallita, eikä jakautua fyysisesti eripuolille. Matka on aina valinta. Se ei ole pelkästään ”lisä” – uusi nyanssi vanhan joukkoon tai jälkiruoka illallisen päälle. Se on joko tai ei – siellä tai täällä -tilanne.
Ihmissuhteita yltiöpäinen matkustaminen koettelee. Levoton elämäntapa vieroittaa ja pelottaa – ja myös toki kiehtoo, ainakin matkustajaa. Miten siis asioita voi ja uskaltaa rakentaa levottoman elämäntavan ympärille.. Tai toisaalta, miksei voisi. Ehkä liikkeellä olo luo turvaa ja pitää pysähtymisen pelon etäämpänä, ainakin näennäisesti. Ehkä se on myös minulle eräänlaisen jatkoajan pelaamista. Varsinkin kun tietää pysähtymisen tärkeyden ja kun tuntee myös siihen vetoa.
Taiwan tuo paljon muistoja mieleen. Käyn niitä paljon matkalla läpi. Ehkä olen aiemmin kokenut täällä jotain niin nopeasti ja paljon, etten ole kerennyt käsittelemään sitä. Olen Taiwanin festivaalilla toista kertaa. Festivaali järjestetään joka toinen vuosi ja ensimmäinen kerta oli vuonna 1998, jolloin olin Taipeissa Tiibetiin sijoittuvan Karmapa – Jumaluuden kaksi tietä –elokuvani kanssa. Nyt festivaali on siirtynyt maan (tai kiinalaisten mielestä maakunnan) toiseksi suurimpaan kaupunkiin Taichungiin. Tämäkään ei ole pieni paikka vaan pitää sisällään peräti 2,3 miljoonaa asukasta.
Festivaalimainos hotellin edustalla
Festivaali aloitti kymmenen vuotta sitten näyttävästi. Oli hieno ohjelmisto ja arvokkaat palkinnot. Suomesta paikalla oli myös Pirjo Honkasalo ja Marita Hällfors Atman-elokuvan kanssa. Festivaali tarjosi myös hienon mahdollisuuden tutustua hieman enemmän Pirjoon, jonka työtä olen paljon arvostanut vuosien varrella. Vaikka festivaalit ovat tavallaan levottomia luonteeltaan, tapahtuu myös siellä syventäviä, rauhoittavia ja jäsentäviä pysähtymisiä, myös kollegojen kanssa.
Taichungin taidemuseon julkisivu
Minua harmittaa, ettei Taiwan järjestä festivaaliaan joka vuosi. Välivuodet pudottavat tapahtuman kartalta ja pitkäjänteinen festivaalin ja organisaation kehittäminen tulee hankalammaksi ja kömpelömmäksi. Paikka ja yleisö vaikuttavat erinomaiselta kohteelta tehdä pitkäjänteisen työn kautta jotain merkittävää. Festivaalipaikkana on Taichungin taidemuseo, joka on nostanut festivaalin hienosti esille. Näytöksiä on neljässä salissa samanaikaisesti ja yleisöä riittää yllättävän paljon jopa päivänäytöksiin. Taiwanilaiset ovat myös innokkaita keskustelijoita. Pyhän kirjan varjo kirvoittaa esitysten jälkeen pitkät jälkikeskustelut, joista toinen kestää yli tunnin. Tiibet-elokuvani sekä Kiinan mustalle listalle ”pääseminen” kiinnostaa myös taiwanilaisia, jotka selvästi lukevat Pyhän kirjan varjo –elokuvaa oman tilanteensa ja Kiina-suhteensa kautta: tavallaan huolestuneina siitä mihin he vielä voivat vajota Kiinan kanssa ja miten pitkälle Kiina voi alistamisensa ulottaa.
Taidemuseon etupiha Taichungissa
Elokuvan jälkikeskustelu käynnissä
Olen ottanut Olympia-paidan mukaan festivaaleille. Minut oli kutsuttu Pekingin olympialaisiin Veikkauksen ja Suomen olympiakomitean delegaatiossa, mutta Kiina ei suostunut lopulta myöntämään minulle viisumia. Delegaation jäsenille jaettiin ”kisavarusteet” olympialaisiin, mukaan lukien paita, mihin Suomi-teksti on kirjailtu tyylikkäästi Kiinan kielellä selkäpuolelle. Laitan paidan päälle esityksiin ja keskusteluihin, olenhan Suomen edustajana täällä ja vieläpä ainut sellainen. Ja sitä paitsi tämän lähemmäksi Kiinaa minua ei päästetä – ei ainakaan nykyisen totalitäärisen hallinnon aikana. Olkoon tämä sitten minun Olympia-edustukseni. Pyhän kirjan varjokin oli valittu festivaalille Pekingiin, mutta olympialaisten jälkeen myös se joutui lisäkseni ”mustalle listalle” ja festivaali poisti sen ohjelmistostaan.
Artolla Suomi-edustuspaita päällä
Taiwanilaiset ovat järjestelyissään sydämellisiä ja lämpimiä – se toki kuuluu kulttuuriin, mutta vaikuttaa vahvasti myös aidolta J Jokainen vieras saa omaan käyttöönsä ns. avustajan, joka auttaa aikatauluissa, käytännön asioissa sekä toimii paikallisena oppaana. Festivaaliklubi puuttuu, josta pieni miinus. Mutta sekin on selvästi kulttuurisidonnaista – juhlimisen sijasta mieluummin kävellään ja kävelytetään vieraita ”yötorilla” – mikä on Taichungin aktiivisin keskus ja ihmisten kohtaamispaikka.
Yhdysvaltain presidentinvaalit ratkeavat festivaalin jälkipuoliskolla. Ihme tapahtuu monien mielestä Obaman voiton myötä. Myös Taiwanissa monet paikalliset ja festivaalivieraat liikuttuvat ja tuntevat ylpeyttä – kuuntelevat herkistyneenä Obaman voittopuhetta, allekirjoittanut mukaan lukien. Obamassa konkretisoituu ihmisten hätä ja toivo paremmasta. Hänessä kulminoituu käsittämätön muutoksen mahdollisuus, johon ihmiset haluavat uskoa. Maailman hätä on suuri. Se tulee tekemään Obaman tehtävästä mahdottoman. Toivottavasti tästä toivon ja ”puhtauden symbolista” jäisi kuitenkin mahdollisimman paljon elämään – vuosien ja virkakauden tai –kausien jälkeenkin.
Sama hätä ja pelko leijuu myös täällä, ja sitä pitäisi päästä jotenkin purkamaan pois ihmisten mielistä. Obamakaan ei siinä auta, Kiinan väijyessä varjon lailla kulman takana kuin kehitysvääristynyt isoveli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti